Miksi sijoittaa meihin
Nokian Renkaat investoi kannattavaan kasvuun ja luo samalla omistaja-arvoa pitkäjänteisesti ja kestävästi.
Nokian Renkaat on Pohjoismaiden johtava premium-renkaiden valmistaja, minkä ohella yhtiö pyrkii merkittävään kasvuun Pohjois-Amerikassa ja Keski-Euroopassa. Henkilöauton renkaiden lisäksi Nokian Renkaat on yksi raskaiden erikoisrenkaiden johtavia valmistajia muun muassa metsä- ja maatalouskonesegmenteissä. Vianorin rengas- ja autonhuoltoketju tukee yhtiön kasvustrategiaa varmistamalla vahvan jakelun Pohjoismaissa.
1. Kasvuun investoiminen ja monipuolinen tuotantoverkosto
Suomessa ja Yhdysvalloissa sijaitsevat Nokian Renkaiden tuotantolaitokset ovat rengasteollisuuden tehokkaimpia ja tuottavimpia tehtaita. Yhtiö on saattamassa tehtaillaan päätökseen kapasiteetin laajennukseen liittyviä hankkeita. Lisäksi Nokian Renkaat rakentaa Romaniaan uutta henkilöauton renkaita valmistavaa tuotantolaitosta, joka palvelee erityisesti Keski-Euroopan markkinoita vuodesta 2025 alkaen.
Kokonaisuutena yhtiön oma hajautettu tuotantoverkosto mahdollistaa yli 15 miljoonan henkilöauton renkaan valmistuksen vuonna 2027. Yhtiön omaa tuotantoa tukevat tarkoin valitut valmistuskumppanit.
2. Vahva rahavirta ja hyvä tuotto omistajille
Nokian Renkailla on vahva taloudellinen asema ja korkea omavaraisuusaste. Yhtiö pystyy tuottamaan vahvaa rahavirtaa ja hyvää tuottoa osakkeenomistajille keskittymällä liiketoiminnoissaan kapeisiin premium-segmentteihin, priorisoimalla investointeja ja hallinnoimalla huolellisesti käyttöpääomaa.
Nokian Renkaat allokoi pääomia ensisijaisesti orgaaniseen kasvuun, osinkojen maksamiseen osakkeenomistajille ja omien osakkeiden takaisinostoon. Taloudellisen vakauden ja vahvan rahavirran kautta Nokian Renkaat luo kestävää kasvua ja pitkän aikavälin omistaja-arvoa.
3. Kunnianhimoiset tavoitteet ja houkuttelevat osingot
Nokian Renkaiden pitkän aikavälin kasvutavoitteet ovat 2 miljardin euron liikevaihto, segmentit yhteensä liikevoittomarginaali noin 15 % ja nettovelan ja segmentit yhteensä käyttökatteen suhde 1–2. Yhtiön osinkopolitiikkana on jakaa nettovoitostaan vähintään 50 % osinkoina.
Nokian Renkaat on historiallisesti jakanut vakaata osinkoa. Vahvan taseen ja rahavirran ansiosta yhtiö voi investoida kasvuun pitäen samalla osinkopolitiikkansa ennallaan.
4. Vastuullisuus liiketoiminnan ytimessä
Nokian Renkaat on sitoutunut jatkamaan vastuullisuuden edelläkävijänä alallaan, ja yhtiö on asettanut taloudellisten tavoitteidensa lisäksi ei-taloudellisia tavoitteita. Yhtiön vastuullisuustavoitteita ovat esimerkiksi kierrätettyjen tai uusiutuvien raaka-aineiden osuuden kasvattaminen 50 prosentilla vuoteen 2030 mennessä sekä absoluuttisten Scope 1 ja 2 -päästöjen vähentäminen 42 prosentilla vuodesta 2022 vuoteen 2030 mennessä. Pitkällä aikavälillä yhtiön tavoitteena on saavuttaa kasvihuonekaasupäästöissä nettonollataso vuoteen 2050 mennessä.
Tavoitteiden saavuttamiseksi Nokian Renkaat muun muassa investoi uuteen Romanian-tehtaaseen, joka on rengasalan ensimmäinen hiilidioksidipäästötön tehdas, ja jatkaa työtään ympäristövaikutusten vähentämiseksi koko renkaan elinkaaren ajalta raaka-aineiden hankinnasta tuotteiden kierrätykseen.
![Harmaa auto ajamassa tiellä, etukulma](https://nokiantyres.studio.crasman.cloud/pub/Corporate%20Web/Media/PCT%20summer/076_2x1_car-on-the-road_1920x960_nokian-tyres.jpg?c=system_x1080)
Teemme maailmasta turvallisemman keksimällä renkaan ja sen valmistamisen aina uudelleen.
Nokian Renkaiden henkilöautonrenkaita myydään lähinnä jälkimarkkinoilla, joilla jälleenmyyjät myyvät renkaita kuluttajille. Global Datan mukaan Nokian Renkaiden päämarkkina-alueilla, eli Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, henkilöautojen, katumaastureiden ja pick-upien renkaiden jälkimarkkinoiden koko on noin 600 miljoonaa rengasta. U.S. Tire Manufacturers Association (USTMA) arvioi, että Pohjois-Amerikan markkinat kattavat lähes puolet kokonaismarkkinoista. Nokian Renkaiden lisäksi näillä markkinoilla toimii yhtiöitä, kuten Bridgestone, Michelin, Goodyear, Continental ja Pirelli.