Siirry pääsisältöön

Toimitusjohtajan katsaus

Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Paolo Pompei 10.2.2026:

“2025 oli Nokian Renkaille vahvan parantamisen vuosi toimintaympäristön epävarmuuksista ja heikosta markkinakehityksestä huolimatta. Vuoden viimeinen neljännes oli paras neljänneksemme kolmeen vuoteen. Haluan kiittää tiimiämme vahvasta suorituksesta ja keskittymisestä asettamiimme prioriteetteihin. Näiden toimien ansiosta Nokian Renkaiden vuoden 2025 liikevaihto kasvoi kaikilla alueilla ja kannattavuus parani selkeästi. Tulosparannus syntyi pääosin Henkilöautonrenkaiden ansiosta. Pehmeä markkinakysyntä heijastui Raskaiden Renkaiden tulokseen. Vianorin suoritus oli vakaa.

Kuten kerroimme aiemmissa raporteissamme, kiihdytimme vuoden aikana toimia taloudellisen suorituskykymme parantamiseksi. Painopiste oli hinta- ja tuotemixin optimoinnissa, toiminnan tehokkuuden parantamisessa ja laajemman tuotantoalustan hyödyntämisessä. Lisäksi pidimme kulut tarkasti kurissa läpi koko organisaation raaka-aineiden hankinnasta epäsuoriin kuluihin sekä myynnin, yleis- ja hallintokuluihin. Paransimme taloudellista suorituskykyämme vuoden aikana näiden toimien ansiosta ja jatkamme niiden toteuttamista myös kuluvana vuonna. Parantunut käyttöpääoman hallinta ja alhaisemmat investoinnit näkyivät rahavirran vahvistumisena vuonna 2025. 

Nokian Renkaiden toimitusjohtaja

Vuoden viimeinen neljännes oli paras neljänneksemme kolmeen vuoteen

Samaan aikaan saatoimme päätökseen merkittävän investointivaiheen, jonka aikana olemme uudelleenrakentaneet tuotantokapasiteettiamme kasvun ja toimitusvarmuuden turvaamiseksi tulevina vuosina. Romanian-tehtaan tuotannon ylösajo eteni suunnitellusti, ja toimitimme tehtaalta vuonna 2025 miljoona rengasta. Tehdas on nyt siirtymässä investointivaiheesta valmistustoimintojen vakauttamiseen, samalla kun tuotannon ylösajo jatkuu.

Kuluttajakeskeisyyden ja Nokian Renkaiden brändin vahvistaminen ovat keskeistä strategiassamme. Aloitimme vuonna 2025 yhteistyön kansainvälisen jääkiekkoliiton sekä entisen formula 1 -mestari Kimi Räikkösen kanssa vahvistaaksemme maailmanlaajuisesti Nokian Renkaiden näkyvyyttä ja brändin uskottavuutta, samalla korostaen premium‑suorituskykyämme ja pohjoista perintöämme. Nämä aloitteet tukevat pitkän aikavälin arvonluontia tekemällä brändistämme entistä näkyvämmän, merkityksellisemmän ja luotettavamman.

Vuodesta 2025 muodostui Nokian Renkaille käännekohta, joka osoitti yhtiön kyvyn uusiutua ja pysyä kilpailukykyisenä. Vaikka työ suorituskyvyn vahvistamiseksi jatkuu, siirrymme nyt seuraavaan vaiheeseen vakaalta pohjalta.

Hyödynnämme tätä positiivista virettä vuonna 2026 ja keskitymme kannattavaan kasvuun, jonka keskiössä ovat uudet premium-tuotteet, brändin uudelleenpositiointi sekä vahva keskittyminen arvon luontiin kuluttajille. Samalla jatkamme tuottavuuden ja tehokkuuden parantamista ja tarkkaa kustannusten hallintaa.

Päivitetyt ja tänään julkistetut taloudelliset tavoitteet luovat selkeän suunnan tulevaisuudelle ja heijastavat tavoitettamme luoda kestävää arvoa osakkeenomistajillemme.”