Artikkeli
1940: Armeijan palveluksessa
Talvisodan ja jatkosodan aikana Suomen Gummitehdas keskittyi puolustusvoimien tarpeisiin, pääroolissa kuorma-auton renkaat ja erikoistuotteet. Maan ainoa rengastehdas oli elintärkeä sotatarviketuotannolle. Erityisen tarpeellisia rintamalla olivat hevoskärryjen Paavo-renkaat. Kumipyöräkärryillä huoltokuljetukset onnistuivat äänettömästi etulinjaan asti.
Talvirenkaita kaikille teille
Kun Hakkapeliitta syntyi, liikenteessä uurastivat erityisesti kuorma- ja linja-autot. Sota-aikana tämä korostui, ja kuljetusliikenne hallitsikin teitä toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan saakka. Luotettavaa talvirengasta tarvittiin monenlaisiin erikoisautoihin, kuten paloautoihin, tukkikuorma-autoihin ja lumiauroihin. Kuorma-autoille kehitetyn Kelirenkaan perinteitä jatkoi menestyksekkäästi vuonna 1940 suunniteltu kuorma-autojen Hakkapeliitta.
Kuva: Kuormurin talvirengas tositoimissa Suomen Kainuussa. Toisen maailmansodan jälkeen kuorma-auto korvasi tukkikuljetuksissa hevosen.
Gummitehdas myös lahjoitti yhdessä Suomen Kaapelitehtaan kanssa puolustusvoimille amerikkalaisen Brewster-hävittäjän. Nimikkokone BW-355 sai lempinimen ”Noka”.
Erikoistuotteita hävittäjiin ja pommikoneisiin
Suomen Gummitehdas toimitti sodan aikana tarvikkeita ilmavoimille. Tampereella toiminut Valtion Lentokonetehdas etsi rengasta lentokoneen kannuspyöräksi. Kyselijä epäili erikoisrenkaan saatavuutta, mutta Gummitehtaan rengasosaston yli-insinööri Ensio Salmenkallio tiedusteli vain tarvittavaa kokoa ja toimitti saman tien sopivan renkaan. Kyseessä oli kottikärryn rengas kokoa 12x4. Nokialaisilla renkailla saivat laskeutua ja nousta vielä monesti sekä suomalaiset koneet että Blenheimit, Brewsterit ja Messerschmitit.
Raaka-ainepula ja toimitusvaikeudet ajoivat korvaavien aineiden käyttöön. Saksasta saatiin synteettistä butadieenikumia, Bunaa. Amerikkalainen vastine oli GR-S (Government Rubber Styrene). Synteettisen kumin pakkasominaisuudet ja joustavuus olivat luonnonkumia heikommat. Suomessa kehiteltiin myös kotimaista synteettistä kumiseosta ja kokeiltiin kumivoikukan viljelyä.
Myös kemikaaleista, kuten noesta, oli pulaa. Reseptejä piti soveltaa saatavissa oleville aineille, jolloin koostumus vaihtui jo ennen kuin ajokokemuksiakaan oli ehditty saada.
Kumivoikukka
Sodanaikaisen raaka-ainepulan helpottamiseksi Suomessa yritettiin saada kotimaista luonnonkumia kumivoikukasta (Taraxacum kok-sagis).
Romukumista valmistettiin uusiokumia eli regeneraattia. Maanlaajuiset keräykset tuottivat hyvän tuloksen ja Nokian rautatieasema täyttyi rengasröykkiöistä. Regeneraattia hyödynnettiin enemmän polkupyörän- kuin autonrenkaissa.
Sodan ponnistusten keskellä Gummitehtaalla uskottiin tulevaan. Uuden rengastehtaan rakennustyöt käynnistyivät vuonna 1943 ja sodan jälkeen vuonna 1946 aloitettiin tuotanto. Sodan päätyttyä pystyttiin vastaamaan henkilöautojen patoutuneeseen rengastarpeeseen. Vuonna 1948 valmistus kasvoi yli puolella, kun Nokialla tehtiin 40 000 autonrengasta.
Regeneraatti
Vuonna 1940 kierrätettävistä auton ulkorenkaista maksettiin 2 markkaa ja sisärenkaista 4,5 markkaa kilolta. Sotavuosina uusia kumituotteita sai ostaa vain romukumia vastaan. Suomen Gummitehtaalla toimi erityinen regeneroimislaitos romukumin jalostusta varten. Työ oli varsin haastavaa. ”On helpompaa tehdä omeletista kuorellisia munia kuin kumiromusta raaka-kumin veroista tavaraa”, luonnehti rengasosaston johtaja Ensio Salmenkallio.
Kuva: Kumiromua Nokian rautatieasemalla jatkosodan aikana.
Lisää kuvia
