Siirry pääsisältöön

Hallitus

Yhtiökokous 2024 päätti vahvistaa hallituksen jäsenten lukumääräksi yhdeksän (9).  

Susanne Hahn, Jukka Hienonen, Markus Korsten, Christopher Ostrander, Jouko Pölönen, Reima Rytsölä ja Pekka Vauramo valittiin uudelleen hallituksen jäseniksi sekä Elina Björklund ja Elisa Markula valittiin uusiksi hallituksen jäseniksi toimikaudelle, joka päättyy vuoden 2025 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

Jukka Hienonen valittiin uudelleen hallituksen puheenjohtajaksi ja Pekka Vauramo hallituksen varapuheenjohtajaksi.

Kaikki hallituksen jäsenet ovat riippumattomia Yhtiöstä ja sen merkittävistä osakkeenomistajista, pois lukien Reima Rytsölä, joka ei ole riippumaton merkittävästä osakkeenomistajasta johtuen hänen asemastaan Solidium Oy:n toimitusjohtajana.

Nokian Renkaat Oyj:n hallitus päätti 30.4.2024 järjestäytymiskokouksessaan perustaa hallituksen investointivaliokunnan. Valiokunta keskittyy strategisiin investointeihin varmistaakseen, että ne maksimoivat osakkeenomistajille syntyvän arvon. Hallitus valitsee valiokuntaan keskuudestaan vähintään kolme jäsentä, joista yksi toimii valiokunnan puheenjohtajana. Tämän lisäksi yhtiön toimitusjohtaja, talous- ja rahoitusjohtaja sekä valiokunnan sihteerikseen nimittämä henkilö osallistuvat valiokunnan kokouksiin.

Jukka Hienonen
Jukka Hienonen

Puheenjohtaja

Historia yrityksessä

Hallituksen jäsen 2020 alkaen
Riippumaton hallituksen jäsen
Henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokunnan jäsen
Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan jäsen

Näytä lisää
Pekka Vauramo
Pekka Vauramo

Varapuheenjohtaja

Historia yrityksessä

Hallituksen jäsen vuodesta 2018
Riippumaton hallituksen jäsen
Investointivaliokunnan jäsen

Näytä lisää
Elina Björklund
Elina Björklund

Hallituksen jäsen

Historia yrityksessä

Hallituksen jäsen alkaen 30.4.2024
Riippumaton hallituksen jäsen
Henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokunnan puheenjohtaja

Näytä lisää
Susanne Hahn
Susanne Hahn

Hallituksen jäsen

Historia yrityksessä

Hallituksen jäsen vuodesta 2022
Riippumaton hallituksen jäsen
Henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokunnan jäsen

Näytä lisää
Markus Korsten
Markus Korsten

Hallituksen jäsen

Historia yrityksessä

Hallituksen jäsen vuodesta 2023
Riippumaton hallituksen jäsen
Investointivaliokunnan jäsen

Näytä lisää
Elisa Markula
Elisa Markula

Hallituksen jäsen

Historia yrityksessä

Hallituksen jäsen alkaen 30.4.2024
Riippumaton hallituksen jäsen
Tarkastusvaliokunnan jäsen

Näytä lisää
Christopher Ostrander
Christopher Ostrander

Hallituksen jäsen

Historia yrityksessä

Hallituksen jäsen vuodesta 2021
Riippumaton hallituksen jäsen
Investointivaliokunnan puheenjohtaja

 

Näytä lisää
Jouko Pölönen
Jouko Pölönen

Hallituksen jäsen

Historia yrityksessä

Hallituksen jäsen vuodesta 2021
Riippumaton hallituksen jäsen
Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja

Näytä lisää
Reima Rytsölä
Reima Rytsölä

Hallituksen jäsen

Historia yrityksessä

Hallituksen jäsen vuodesta 2023
Ei ole riippumaton merkittävästä osakkeenomistajasta johtuen hänen asemastaan Solidium Oy:n toimitusjohtajana
Tarkastusvaliokunnan jäsen

Näytä lisää
Hallituksen toiminta

Hallitus huolehtii Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä osakeyhtiölain ja muun säännöstön mukaisesti. Hallituksella on yleistoimivalta niissä Yhtiötä koskevissa asioissa, jotka eivät lainsäädännön tai yhtiöjärjestyksen mukaan kuulu Yhtiön muille toimielimille. Hallituksen toimintaperiaatteet ja keskeiset tehtävät on määritelty osakeyhtiölaissa, yhtiöjärjestyksessä ja hallituksen työjärjestyksessä. Näistä keskeisimpiä ovat:

  • konsernitilinpäätöksen, puolivuosi- ja osavuosikatsausten hyväksyminen
  • asioiden esittäminen yhtiökokoukselle
  • toimitusjohtajan nimittäminen ja erottaminen
  • taloudellisen valvonnan järjestäminen.

Lisäksi työjärjestyksen mukaan hallitus käsittelee ja päättää konsernin kannalta taloudellisesti, liiketoiminnallisesti tai periaatteellisesti merkittävistä asioista, joihin kuuluvat muun muassa:

  • konsernin strategia
  • konsernin toiminta-, budjetti- ja investointisuunnitelmat
  • konsernin riskienhallinta- ja raportointimenettelyt
  • konsernirakennetta ja -organisaatiota koskevat päätökset
  • merkittävät yksittäiset investoinnit, yritysostot, -myynnit ja -järjestelyt
  • konsernin vakuutus- ja rahoituspolitiikat
  • konsernin johdon palkitsemis- ja kannustinjärjestelmät
  • hallituksen valiokuntien nimittäminen sekä
  • toimitusjohtajan toiminnan seuraaminen ja arvioiminen.

Yhtiöllä on erillinen tarkastusvaliokunta, henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokunta sekä investointivaliokunta, jonka perustamisesta hallitus päätti järjestäytymiskokouksessaan 30.4.2024. 

Nokian Renkaiden toimitusjohtaja huolehtii siitä, että hallituksen jäsenillä on tarpeelliset ja riittävät tiedot Yhtiön toiminnasta. Hallitus arvioi toimintaansa ja työskentelytapojaan tekemällä itsearvioinnin kerran vuodessa. Hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja eivät osallistu sellaisen päätöksen tekemiseen, jonka osalta heidän on lain mukaan jäävättävä itsensä eturistiriidan vuoksi.

Hallituksen keskeisiin painopisteisiin vuonna 2024 kuuluivat muun muassa uuden toimitusjohtajan valinta, investoinnit Oradeassa ja Daytonissa sekä pitkän aikavälin kasvustrategiaan liittyvät aiheet. Hallitus vieraili Oradean tehtaalla Romaniassa ja hallituksen investointivaliokunta vieraili Daytonin tehtaalla Tennesseen osavaltiossa Yhdysvalloissa.

Vuonna 2024 hallitus kokoontui yhteensä 12 kertaa. Hallituksen jäsenten keskimääräinen osallistumisprosentti hallituksen kokouksiin oli 96.

Hallituksen kokoonpano

Hallitukseen kuuluu vähintään neljä ja enintään yhdeksän jäsentä. Hallituksen kokoonpanoa ja palkitsemista koskevan ehdotuksen yhtiökokoukselle valmistelee osakkeenomistajien nimitystoimikunta. Hallituksen jäsenten lukumäärän ja hallituksen kokoonpanon on mahdollistettava hallituksen tehtävien tehokas hoitaminen ottaen huomioon Yhtiön toiminnan asettamat vaatimukset ja Yhtiön kehitysvaihe. Hallituksen jäseniksi valittavilla on oltava tehtävän edellyttämä pätevyys ja mahdollisuus käyttää riittävästi aikaa tehtävän hoitamiseen.

Hallituksen jäsenet valitsee varsinainen yhtiökokous yhden vuoden mittaiseksi toimikaudeksi, joka alkaa valinnan suorittaneen varsinaisen yhtiökokouksen päätyttyä ja päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Vuonna 2024 varsinainen yhtiökokous valitsi puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan hallituksen jäsenten joukosta Nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaisesti. Myös hallituksen jäsenten palkitsemisesta päätetään varsinaisessa yhtiökokouksessa Nimitystoimikunnan ehdotuksen perusteella.

Hallituksen jäsenten riippumattomuus

Hallitus arvioi jäsentensä riippumattomuutta vuosittain Hallinnointikoodin suosituksen mukaisesti. Hallituksen arvion mukaan kaikki hallituksen jäsenet ovat riippumattomia Yhtiöstä sekä Yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista, pois lukien Reima Rytsölä, joka ei ole riippumaton merkittävästä osakkeenomistajasta johtuen hänen asemastaan Solidium Oy:n toimitusjohtajana.

Hallituksen monimuotoisuuspolitiikka

Yhtiö näkee monimuotoisuuden menestystekijänä, joka mahdollistaa Nokian Renkaiden strategisten tavoitteiden saavuttamisen ja liiketoiminnan kasvun. Käytännössä monimuotoisuus tarkoittaa, että huomioidaan erilaiset tekijät, kuten sukupuoli, ikä ja kansallisuus sekä jäsenten toisiaan täydentävä osaaminen, koulutus ja kokemus eri ammattialoilta ja teollisuuden sektoreilta, joilla konserni pääasiassa toimii. Myös johtamiskokemus ja henkilökohtaiset ominaisuudet huomioidaan.

Hallituksessa tulee olla vähintään kaksi edustajaa kummastakin sukupuolesta. Jos kaksi jäsenehdokasta on yhtä päteviä, vähemmistössä olevan sukupuolen edustaja asetetaan etusijalle. Nykyinen hallitus täyttää tämän tavoitteen. Hallituksen jäsenillä on merkittävää kokemusta muun muassa teollisuudesta, kuluttajaliiketoiminnasta ja talousjohtamisesta. Osakkeenomistajien nimitystoimikunta seuraa monimuotoisuuden tilaa ja edistymistä.

Hallituksen valiokunnat

Hallitus päättää vuosittain järjestäytymiskokouksessaan valiokunnista ja niiden puheenjohtajista ja jäsenistä. Vuonna 2024 hallituksella on kolme valiokuntaa: henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokunta, tarkastusvaliokunta sekä investointivaliokunta. Valiokunnissa on oltava vähintään kolme jäsentä, joilla on oltava valiokunnan tehtävien edellyttämä asiantuntemus ja kokemus. Ainakin yhdellä tarkastusvaliokunnan jäsenellä tulee olla kokemusta laskentatoimesta tai tilintarkastuksesta. Henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokunnan jäsenistä enemmistön on oltava Yhtiöstä riippumattomia. Tarkastusvaliokunnan jäsenten enemmistön on oltava riippumattomia Yhtiöstä ja vähintään yhden jäsenen on oltava riippumaton merkittävistä osakkeenomistajista. Toimitusjohtaja ja konsernin johtoryhmän muut jäsenet eivät saa olla henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokunnan jäseniä.  Valiokunnilla ei ole itsenäistä päätösvaltaa, vaan hallitus tekee päätöksensä kollektiivisesti ja on vastuussa valiokunnille osoittamiensa tehtävien hoitamisesta

Henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokunta

Henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokunta valmistelee hallitukselle ehdotuksen Yhtiön toimitusjohtajasta ja hänelle maksettavasta palkasta ja kannustinpalkkioista. Henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokunta tekee hallitukselle ehdotuksen myös konsernin johtoryhmän nimityksistä, palkoista ja kannustinpalkkioista. Valiokunta valmistelee myös ehdotuksen hallitukselle Yhtiön osakepalkkiojärjestelmien allokaatioista ja perusteista sekä muista kannustinpalkkiojärjestelmistä. Lisäksi henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokunnan tärkeimpiä tehtäviä ovat palkitsemispolitiikan ja palkitsemisraportin laatiminen hallitukselle ja toimitusjohtajalle sovellettavien lakien ja säännösten mukaisesti.

Lisäksi henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokunnan tehtäviin kuuluu vastuullisuusasioiden valmistelu hallitukselle sekä toimintaympäristöön ja vastuullisuuteen liittyvän sääntelyn kehityksen seuraaminen. Valiokunta valmistelee ja käsittelee raportin ei-taloudellisista tiedoista osana vuosikertomusta ja vuosittaista vastuullisuusraporttia.

Vuonna 2024 hallitus valitsi henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokunnan puheenjohtajaksi Elina Björklundin ja jäseniksi Susanne Hahnin ja Jukka Hienosen.

Henkilöstö- ja vastuullisuusvaliokuntaan kuuluivat vuonna 2024 Veronica Lindholm (puheenjohtaja 30.4.2024 saakka), Elina Björklund (puheenjohtaja 30.4.2024 lähtien), Jukka Hienonen, Pekka Vauramo (jäsen 30.4.2024 saakka) sekä Susanne Hahn. Valiokunta kokoontui viisi kertaa vuonna 2024. Jäsenten osallistumisprosentti valiokunnan kokouksiin oli 100.

Kaikki jäsenet ovat riippumattomia sekä Yhtiöstä että Yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista.

Tarkastusvaliokunta

Tarkastusvaliokunta avustaa hallitusta sille kuuluvien säänneltyjen tehtävien hoitamisessa ja raportoi toiminnastaan hallitukselle. 

Valiokunnan työjärjestyksen mukaisesti valiokunnan tehtävänä on valvoa, että Yhtiön kirjanpito, taloushallinto, rahoitus, sisäinen valvonta, sisäinen tarkastus, tilintarkastus, riskienhallinta sekä compliance-toiminto on asianmukaisesti järjestetty. Valiokunta seuraa tilinpäätösraportoinnin prosessia ja merkittäviä muutoksia kirjausperiaatteissa sekä taseeseen arvostetuissa erissä. Tämän lisäksi valiokunta käsittelee Yhtiön hallinto- ja ohjausjärjestelmästä annettavaan selvitykseen sisältyvää kuvausta taloudelliseen raportointiprosessiin liittyvien sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestelmien pääpiirteistä.

Valiokunta seuraa tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen lakisääteistä tilintarkastusta sekä arvioi lakisääteisen tilintarkastusyhteisön riippumattomuutta ja tilintarkastajan tarjoamia muita kuin tilintarkastuspalveluita. Lisäksi valiokunta käsittelee tilintarkastuskertomuksen ja mahdollisen tilintarkastuspöytäkirjan sekä tilintarkastajan valiokunnalle esittämän täydentävän raportin. Valiokunta valmistelee tilintarkastajan valintaa koskevan päätösehdotuksen. Lisäksi tarkastusvaliokunta tarkkailee ja arvioi, miten sopimukset ja muut oikeustoimet Yhtiön ja Yhtiön lähipiirin välillä ovat normaalin liiketoiminnan ja toisistaan riippumattomien osapuolten välillä noudatettavien ehtojen mukaisia sovellettavien lakien ja säännösten mukaisesti. Tarkastusvaliokunnalla on oltava valiokunnan tehtäväalueen edellyttämä asiantuntemus ja kokemus.

Vuonna 2024 hallitus valitsi tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi Jouko Pölösen ja jäseniksi Elisa Markulan ja Reima Rytsölän. Yhtiön päävastuullinen tilintarkastaja osallistuu pääsääntöisesti valiokunnan kokouksiin.

Tarkastusvaliokuntaan kuuluivat vuonna 2024 Jouko Pölönen (puheenjohtaja), Elisa Markula (jäsen 30.4.2024 lähtien), Christopher Ostrander (jäsen 30.4.2024 saakka) sekä Reima Rytsölä. Valiokunta kokoontui viisi kertaa vuonna 2024. Jäsenten osallistumisprosentti valiokunnan kokouksiin oli 100.

Kaikki jäsenet ovat riippumattomia sekä Yhtiöstä että Yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista, pois lukien Reima Rytsölä, joka ei ole riippumaton merkittävästä osakkeenomistajasta johtuen hänen asemastaan Solidium Oy:n toimitusjohtajana.

Investointivaliokunta

Hallitus päätti järjestäytymiskokouksessaan 30.4.2024 perustaa investointivaliokunnan. Valiokunta keskittyy strategisiin investointeihin varmistaakseen, että ne maksimoivat osakkeenomistajille syntyvän arvon. Hallitus valitsee valiokuntaan keskuudestaan vähintään kolme jäsentä, joista yksi toimii valiokunnan puheenjohtajana. Tämän lisäksi yhtiön toimitusjohtaja, talous- ja rahoitusjohtaja sekä valiokunnan sihteerikseen nimittämä henkilö osallistuvat valiokunnan kokouksiin.

Hallitus valitsi investointivaliokunnan puheenjohtajaksi Christopher Ostranderin ja jäseniksi Markus Korstenin ja Pekka Vauramon. Valiokunta kokoontui kaksi kertaa vuonna 2024. Jäsenten osallistumisprosentti valiokunnan kokouksiin oli 100.

Lue lisää