Lead to Safety


Päämääränä maailman turvallisin rengas
Mitä haastetta ratkaisemme?
Renkaat ovat ajoneuvon keskeinen turvavaruste. Niiden kosketuspinta tiehen on vain neljän kämmenen kokoinen, mutta niistä on kiinni pysyykö ajoneuvo tiellä ja pysähtyykö se äkkitilanteessa. Maailmanlaajuisten liikenneturvallisuustutkimusten mukaan renkaisiin liittyvät ongelmat aiheuttavat noin 3–11 prosenttia kaikista ajoneuvo-onnettomuuksista. Renkaan merkitys korostuukin erityisesti vaativissa ja nopeasti muuttuvissa olosuhteissa: lumella ja jäällä, märällä tienpinnalla sekä yllättävissä tilanteissa. Juuri tämä on Nokian Renkaiden erityisosaamista.
Laaturenkaiden valmistajana Nokian Renkaat panostaa jatkuvasti uusien turvallisuutta parantavien innovaatioiden hyödyntämiseen ja kehittämiseen – renkaan keksimiseen kerta toisensa jälkeen uudelleen. Keskeisinä haasteina on kehittää samanaikaisesti sekä entistä turvallisempia renkaita sekä toisaalta herättää kuljettajia ymmärtämään paremmin rengasvalintojen, renkaiden vaihtovälin ja ajotyylin merkitystä.
Millaisia asioita tavoittelemme?
Nokian Renkaiden päämääränä on valmistaa maailman turvallisimpia renkaita vaihteleviin olosuhteisiin. Juuremme ovat markkinassa, jossa sesonki vaihtuu ja ajo-olot ovat usein haastavat. Siksi Nokian Renkaat tunnetaan erityisesti maailman parhaiden talvirenkaiden ja metsäkonerenkaiden kehittäjänä: tuomme varmuutta kuljettajille, jotka vaativat renkailta luotettavuutta kaikissa ajotilanteissa. Perusperiaate on säilynyt samanlaisena jo vuodesta 1934, jolloin kehitimme maailman ensimmäisen talvirenkaan.
Olemme toimialamme edelläkävijä ennen kaikkea tuotepitoon liittyvissä ominaisuuksissa. Tavoitteenamme on varmistaa, että jatkossakin 100 prosenttia premium-henkilöautonrenkaistamme saa EU-rengasmerkinnän A- tai B-märkäpitoluokituksen ja että kaikki Nokian Tyres Hakkapeliitta -tuotteet täyttävät EU-jääpitovaatimukset myös jatkossa.
Mitä päämäärän toteutuminen edellyttää?
Yhä älykkäämpiä renkaita
Vaikka rengas on ulkoisesti pysynyt hyvin samannäköisenä jo vuosikymmeniä, sen tekniset ominaisuudet ovat edenneet jättiharppauksin. Nokian Renkaat on kehittänyt älykkäitä renkaita jo vuosikausia, ja tulevaisuuden tavoitteemme ovat kunnianhimoisia.
Älyrenkailla tarkoitetaan renkaiden kykyä aistia ja kertoa kuljettajalle, mitä renkaan ja tien kosketuspinnassa tapahtuu. Nokian Renkaat toi viisi vuotta sitten markkinoille Intuitu-älyrengasratkaisun raskaalle kalustolle, kuten traktoreille ja maatalouskoneille. Teknologia välittää renkaassa olevien antureiden avulla tietoa esimerkiksi rengaspaineesta ja renkaiden lämpötilasta suoraan kuljettajan tai kalustovastaavan puhelinsovellukseen.
Tulevaisuudessa renkaiden älykkyys kasvaa entisestään ja älykkäitä järjestelmiä on tarjolla myös henkilöautoihin. Ne auttavat kuljettajaa toimimaan turvallisesti muuttuvissa olosuhteissa: renkaiden välittämän tiedon avulla auto voi jatkossa varoittaa kuljettajaa esimerkiksi vesiliirron vaarasta. Älykkyyden merkitys kasvaa entisestään, mikäli teillä nähdään tulevaisuudessa itseohjautuvia ajoneuvoja. Silloin renkaiden kyky raportoida itse vioistaan tai toisaalta viestiä ajoneuvolle olevansa käyttökunnossa on ajoturvallisuuden kannalta keskeistä.


Älyrenkaat tekevät työstä turvallisempaa ja tehokkaampaa
1. Anturit keräävät dataa
Renkaan sisäpintaan kiinnitetty anturi kerää tarkkoja ja reaaliaikaisia tietoja renkaan paineista ja lämpötiloista.
2. Reaaliaikaiset hälytykset
Järjestelmä käyttää Bluetooth-yhteyttä tietojen ja hälytysten lähettämiseen käyttäjälle. Tämä mahdollistaa reagoinnin äkillisiin rengaspaineen tai lämpötilan muutoksiin ajoissa.
3. Älykästä turvallisuutta
Oikeat rengaspaineet ovat tärkeäitä pidon ja vakauden sekä polttoaineenkulutuksen ja renkaiden kulumisen kannalta. Korkeat rengaslämpötilat voivat johtaa vaurioihin. Älyrenkaiden avulla työstä voi tulla turvallisempaa, tehokkaampaa ja taloudellisempaa.
Renkaiden mukautuminen olosuhteisiin
Ilmastonmuutoksen edetessä myös sään ääri-ilmiöt lisääntyvät. Niiden vuoksi haastavista ja yllättävistä ajo-olosuhteista tulee tavanomaisempia. Tämä tekee Nokian Renkaiden vaihtelevien olosuhteiden erityisosaamisesta entistä merkityksellisempää. Pohjoismaissa kesärenkaan pitää toimia hellekelistä rankkasateisiin ja aamupakkasiin. Erityisesti talvisin tarvitaan laajalle lämpötila-alueelle sopeutuvia renkaita, vaikka erilaisten kelien turvallisuusominaisuuksien yhdistäminen yhteen tuotteeseen ei olekaan yksinkertaista.
Tulevaisuudessa renkaat eivät ole enää staattisia, vaan ne kykenevät itse muuttamaan ominaisuuksiaan käyttötarkoituksen tai sääolosuhteiden perusteella.
Hyvä esimerkki tästä on kymmenen vuotta sitten kehittämämme maailman ensimmäinen nasta–kitkakonseptirengas, jossa kuljettaja voi napin painalluksella saada pitoa parantavat nastat ponnahtamaan esiin. Kun nastoja ei tarvita, nastat vedetään takaisin renkaaseen. Kyseinen ennennäkemätön teknologia antaa esimakua siitä, mikä voi olla mahdollista tulevaisuuden renkaissa.
Pyrimme myös kehittämään renkaan, joka mukautuu vallitsevaan säätilaan uratilavuutta vaihtamalla. Uratilavuus vaikuttaa renkaan ominaisuuksiin erilaisissa sääolosuhteissa: sadekelillä mahdollisimman suuri uratilavuus vastustaa paremmin vesiliirtoa, mutta kuivalla kelillä urat taas heikentävät renkaan käsiteltävyyttä ja ajo-ominaisuuksia. Teknisesti tällainen ratkaisu saattaa olla markkinoilla jo 5–10 vuoden kuluttua.
Datan hyödyntäminen tieturvallisuuden parantamisessa
Reilun vuosikymmenen kuluttua renkaat keskustelevat jatkuvasti ajoneuvojen jarru- ja avustusjärjestelmien kanssa ja tuottavat reaaliaikaista tietoa tienpinnan kunnosta ja olosuhteista. Tämä data parantaa sekä ajoneuvon että kaikkien tienkäyttäjien turvallisuutta.
Kun älyrenkaat yleistyvät sekä kaikki rengas- ja tienpintaan liittyvä data saadaan kerättyä yhteen, voidaan tuottaa poikkeuksellista tietoa esimerkiksi kalustojen omistajien, ajoneuvohuoltojen, viranomaisten tai tien ylläpitäjien tarpeisiin. Tämä mahdollistaa vaikkapa tulevaisuuden, jossa renkaiden kulumistiedot kulkevat digitaalisesti verkossa, ja ajoneuvo voi itsenäisesti ajaa rengasliikkeeseen ja palata takaisin uusien renkaiden kanssa.
Asiakkaiden rengastietoisuuden kasvattaminen
Huonokuntoisilla ja -laatuisilla renkailla ajaminen on maailmanlaajuisesti merkittävä turvallisuusriski sekä kuljettajalle että muille tiellä liikkujille. Siksi Nokian Renkaat on pyrkinyt jo vuosikymmenten ajan lisäämään asiakkaiden tietämystä turvallisten renkaiden valinnasta, niiden huollosta ja kunnon tarkkailusta sekä ajotavan vaikutuksesta turvallisuuteen.
Kehitimme 25 vuotta sitten ensimmäisenä koko toimialalla helppokäyttöisen DSI (Driving Safety Indicator) -kulumisvaroittimen, joka kertoo selkeästi renkaan kulutuspinnan jäljellä olevan uransyvyyden ja sen, milloin rengas tulee vaihtaa uuteen. Tulevaisuudessa renkaiden sisään rakennettujen anturien välittämä tieto tekee renkaan kunnon seuraamisesta yhä helpompaa.