Hoidamme paikallista luontoa
Nokian Renkailla on kaksi paikallista luonnonsuojeluprojektia, joita työntekijämme toteuttavat vuosittain vapaaehtoistyönä.
Poistamme haitallisia vieraslajeja
Kerran vuodessa kitkemme lupiineja Suomen-rengastehtaan ja pääkonttorin alueelta, sillä lupiini on Suomessa haitallinen vieraslaji. Tämä tarjoaa myös mahdollisuuden saada työntekijät mukaan biodiversiteettityöhön, sillä he voivat osallistua hankkeeseen työpäivän aikana. He voivat oman aikataulunsa mukaan osallistua vaikka 30 minuutiksi tai neljäksi tunniksi – kaikella työllä on vaikutusta.
Lupiineja kitketään erityisesti entisen tehtaanpatruunan talon puutarhassa. Vuonna 1925 rakennettu talo seisoo edelleen tehtaamme takana joen rannalla, ja vaikka ajat ovat muuttuneet, puutarha on edelleen täynnä elämää, kuten mehiläisiä ja muita pölyttäjiä. Siellä kasvaa luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita kasveja, ja puut tarjoavat suojan ja pesimäpaikan paikallisille linnuille ja lepakoille.
Lisäksi tehdasalueella osa nurmialueista on korvattu luonnonkukilla luonnon monimuotoisuuden tukemiseksi ja lisäämiseksi.
![Kaksi Nokian Renkaiden työntekijää kitkee lupiineja puutarhasta](https://nokiantyres.studio.crasman.cloud/pub/Corporate%20Web/Sustainability/Specific%20photos/Local%20nature%20conservation/Niittokuva-b%202.jpg?c=system_x1080)
Hoidamme niittyä tukeaksemme Pirkanmaan LuMo-ohjelmaa
Suojellakseen Suomen kotoperäisten kukkien ja muiden kasvien elinympäristöjä Nokian Renkaat hoitaa kumminiittyä, joka sijaitsee noin 50 kilometrin päässä yhtiön pääkonttorista. Niitty on uhanalainen perinteinen luontotyyppi, ja olemme sitoutuneet huolehtimaan siitä tukeaksemme Pirkanmaan maakunnan luonnon monimuotoisuusohjelmaa.
Perinteiset niityt katoavat, koska ne on metsitetty tai niiden päälle on rakennettu tai koska niitä ei hoideta. Järjestämme vuosittain niityllä niittotalkoot työntekijöille.
![Nokian Renkaiden työntekijöitä niittämässä niittyä viikatteilla](https://nokiantyres.studio.crasman.cloud/pub/Corporate%20Web/Sustainability/Specific%20photos/Local%20nature%20conservation/Niittokuva-a%202.jpg?c=system_x1080)