Renkaiden ja jätteen kierrätys

Käytöstä poistetut renkaat eivät ole arvottomia, vaan niiden matka jatkuu moniin uusiokäyttökohteisiin. EU:n kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti käytettyjen renkaiden materiaalin talteenottoa tulee lisätä. Mikäli renkaita ei kierrätetä asianmukaisesti, ne päätyvät ympäristöön tai kerääntyvät ihmisten varastoihin.
Suomessa renkaiden kierrätys on korkealla tasolla verrattuna moniin muihin maihin. Joukko rengasalan toimijoita, mukaan lukien Nokian Renkaat, perusti vuonna 1995 Suomen Rengaskierrätys Oy:n renkaiden keräämiseksi ja hyödyntämiseksi keskitetysti ja valtakunnallisesti. Suomessa renkaista kierrätetäänkin lähes 100 prosenttia. Vastaava luku esimerkiksi Euroopassa on 95 prosenttia ja Yhdysvalloissa 71 prosenttia. Henkilöautonrenkaidemme kokonaiskierrätysaste vuonna 2023 oli 99 prosenttia myymistämme renkaista (87 % vuonna 2022).
Uudelleenkäyttö materiaalina tai energiana
Renkaista osa päätyy materiaalihyötykäyttöön eli murskeena tai rouheena erilaisiin käyttötarkoituksiin.
Renkaan pinnoittaminen on yksi parhaimmista kierrätysmuodoista. Rungoltaan vahingoittumaton rengas voidaan pinnoittaa uudelleen. Esimerkiksi linja- ja kuorma-autojen renkaat voidaan pinnoittaa uudelleen jopa 2–4 kertaa.
Renkaita voidaan myös polttaa energiaksi, sillä renkailla on lähes öljyä vastaava lämpöarvo. Kierrätysrenkaiden käyttö energianlähteenä on ollut tasaisessa nousussa jo vuosien ajan, ja nykyään Euroopassa noin puolet kierrätettävistä renkaista käytetään energianlähteenä.
Suomen Rengaskierrätyksen perustajajäsenenä osallistumme työhön, jossa etsitään renkaille uusia kierrätystapoja ja hyötykäyttökohteita. Kaikki Nokian Renkaiden tuotteet (renkaat ja vanteet) ovat kierrätettäviä.

Jätteet
Jätteet ja energiankulutus ovat toimipisteidemme merkittävimmät ympäristövaikutukset.
Jätteitä muodostuu sekä varsinaisessa tuotannossamme että tukitoiminnoissamme. Punnitsemme tuotantojätteet ja pidämme niistä osastokohtaista kirjanpitoa kuukausittain. Muista jätteistä tehdään raportit vuosittain. Määrätiedot perustuvat jätehuoltoyritysten punnituksiin. Lajittelemme syntyvät jätteet tehtaillamme erillisten jätteidenkäsittelyohjeiden mukaisesti. Valtaosa tuotantojätteistä ohjataan suoraan hyötykäyttöön.
Vaaralliset jätteet varastoimme erikseen keräyspisteissä varoitusmerkinnöin varustetuissa astioissa.
Hyötykäytettävät jätteet
Tuotantolaitoksillamme syntyvien jätteiden hyötykäyttöaste on ollut jo vuosia kasvussa.
Romurenkaat, eli renkaat, jotka eivät täytä korkeita laatuvaatimuksiamme, ohjataan suoraan tuotannosta hyötykäyttöön. Vulkanoimatonta kumijätettä syntyy tuotannossamme ennen vulkanointia eli paistoa. Näiden materiaalien hyötykäyttökohteita ovat esimerkiksi törmäyssuojat ja kuljetinhihnat sekä muut kumituotteet, joiden materiaalivaatimukset eivät ole niin kriittiset kuin renkaiden.
Muita syntyviä hyödynnettäviä jätejakeita ovat energiajäte, muovit, rauta- ja teräsromu, puu, paperi, biojäte, pahvi, lasi sekä sähkö- ja elektroniikkaromu.
Jätteet lukuina
Jätteiden käsittely, Suomi, %
2021 | 2022 | 2023 | |
Uusiokäyttö | 1,0 | 2,7 | 2,5 |
Kierrätys | 28,2 | 39,5 | 36,0 |
Kompostointi | 1,2 | 1,4 | 1,0 |
Hyödyntäminen energiana | 69,7 | 56,4 | 60,4 |
Kaatopaikka | 0 | 0 | 0 |
Jätteiden käsittely, Yhdysvallat, %
2021 | 2022 | 2023 | |
Uusiokäyttö | 7,7 | 0 | 0 |
Kierrätys | 82,1 | 86,7 | 92,9 |
Kompostointi | 0 | 0 | 0 |
Hyödyntäminen energiana | 6,3 | 9,2 | 5,7 |
Massapoltto | 3,7 | 4,2 | 1,4 |
Kaatopaikka | 0,2 | 0 | 0 |
Jätemäärät, Suomi + Yhdysvallat
2021 | 2022 | 2023 | |
Hyödynnetyt jätteet, t | |||
Suomi | 4 440 | 5 290 | 5,740 |
Yhdysvallat | 3 860 | 1 940 | 3 770 |
Kaatopaikkajäte, t | |||
Suomi | 0 | 0 | 0 |
Yhdysvallat | 6 | 0 | 0 |
Kaatopaikkajäte
Vuosi 2022 oli ensimmäinen, jolloin 100 prosenttia tuotantojätteestämme toimitettiin hyötykäyttöön eikä tuotannosta syntynyt lainkaan kaatopaikkajätettä.
Vaaralliset jätteet
Toimitamme kaikki vaarallisiksi luokitellut jätteet valtuutetulle käsittelylaitokselle. Noin kolmannes näistä jätteistä on sekoituskoneilta tulevaa siipitiivisteöljyä (ns. boksirasvaa), jonka kulutus on suoraan verrannollinen valmistettuihin kumisekoitusmääriin.
Kaikki Suomen-tehtaassa syntyneet vaaralliset jätteet hyödynnetään joko energiana tai materiaalina. Paikallisen lainsäädännön perusteella Yhdysvaltain-tehtaallamme ei synny vaaralliseksi luokiteltavaa jätettä.
Vaaralliset jätteet, t
2021 | 2022 | 2023 | |
Suomi | 226 | 234 | 280 |
Yhdysvallat | 0 | 0 | 0 |
Levypyörä | 266 | 421 | 409 |